RATSASTUS

Tallillamme voi harrastaa hevosia monella tavalla: Järjestämme talutusratsastusta ja tunteja sekä maastossa, että kentällä. Maastoretkelle voit valita mieleisesi reitin ja reissun keston.

Kentällä voit joko tulla tallin väen pitämälle ratsastustunnille, tai perehtyä asiaan vihkiytyneen henkilön johdolla esteratsastuksen tai klassisen akateemisen kouluratsastuksen saloihin.

Kursseilla voit keskittyä vähäksi aikaa puhtaasti itsesi kehittämiseen ratsastajana ja/tai hevosenkäsittelijänä. Myös hevosella ajamisesta järjestetään kursseja.

RATSASTUSTUNNIT       MAASTORATSASTUS      KURSSIT

TALUTUSRATSASTUS
JA TALLIVIERAILUT

Ratsastustuntia varatessasi kerrothan
-haluatko maastoon, mille reitille, kuinka kauan?
-haluatko kentälle, valmennus- vai irtotunnille?
-tuletko yksin vai porukalla
-oletko ensikertalainen vai kokenut ratsastaja.

Valitse asu sään mukaan, sade tai pakkanen eivät haittaa silloin kun niihin on varautunut. Talvikelissä pilkkihaalari tai vastaava on hyväksi todettu vaihtoehto. Kesähelteillä on hyvä käyttää pitkälahkeisia, luistamattomia housuja, esim. stretch-farkkuja.

Jalkaan on hyvä vetää tukevat, mielellään korolliset jalkineet, esimerkiksi vaelluskengät tai saappaat. Kypärä on pakollinen jokaisella ratsastajalla. Jos omaa ei ole, voit lainata kypärää tallilta. Hajakokoja saappaista, sadetakeista ja haalareista löytyy. Omat varusteet ovat kuitenkin aina mukavammat kuin lainatut.

HUOM! Tarkistathan, että sinulla on tapaturmavakuutus kunnossa. Vakuutuksen saat esimerkiksi liittymällä jonkin Suomen Ratsastajainliiton jäsenseuran jäseneksi. Tallin hevoset ovat vastuuvakuutettuja.